Stressaava Koiramme

Viikko sitten kirjoitin meidän potilaasta.

Viikon antibioottikuuri on nyt ohitse ja jälkitarkastuksessa käyty.

Lääkekuuria jatkettiin vielä kolme päivää,  vaikka rauhanen oli jo pienentynyt, mutta oli vielä kova.
Suihkutellakin pitäisi päivittäin lämpimällä vedellä.

Itse lähden tänään kohti Helsinkiä ja Miehelle jää nyt hoitaminen.

Koira stressaa kaikista muutoksista, pienistäkin,

joten stressaa siitäkin, kun olen poissa, vaikka saakin olla kotona Miehen hoidossa,

mutta kun joutuu olemaan päivisin pitempään yksin kotona,

tai siis kissojen kanssa.

Joskus Koira reagoi poissaolooni olemalla syömättä.

Yleisin reagointitapa on kuitenkin herkkävatsaisuus.

Tästä löysävatsaisuudesta varmaan johtui tuokin anaalirauhasen tulehdus,

se ei ollut tyhjentynyt itsestään normaalisti.

Kaikki pitäisi pyöriä samalla tutulta rutiinilla,

ulkoilut, läsnäolijat ja ruoka.

Pikku Prinssin ja Prinsessan vierailutkin ovat stressaavia,

koska heitä pitää aina paimentaa. Samoin Kuopusta.

Kuopus on kyllä perheestämme pisin, vaikka onkin kuopus,

joten jostain syystä Koira vaistoaa, että hän on nuorin.

Vierailujen jälkeen siis meillä nukkuvat pitkiä päiväunia sekä

mummo että eläimet.

Silti me kaikki odotamme kovasti vierailuja ja ilahdumme niistä, Koirakin.

Unohtunut esine

 Kissakin haistelee syksyn tuoksuja.  Kanervat ovatkin tänä vuonna hyvin kukassa.

Pitäisikin käydä niitä jo poimimassa kimppuihin syysasetelmia varten terassille.

Kännykästäni oli loppunut virta viime yön aikana.

Aamulla Koiran kanssa ulos lähtiessäni harmittelin, että mistä nyt näen kellon ajan,

jotta voimme hakea aamupostin. Niin tottunut sitä on katsomaan kellon ajan kännykästä,

että on ihan unohtunut, että onhan minulla jossain rannekellokin.

Monesti ainakin kesäaikana olisi rannekello ollut kätevämpi,

kun ei ollut taskuja, missä kännykkää kuljettaa.

Huomaan, että olen itsekin tullut liian riippuvaiseksi kännykästä.

Se kulkee aina mukana ja viestiäänen kuultua tulee aina tarkistettua, että mitä tuli.

Se on helppo avata ja lukea netistä juttuja pienimmilläkin tauoilla.

Ja ne tauot sitten yleensä venyy, kun sitä unohtuu istumaan ja lukemaan.

Olen nyt päättänyt vähentää riippuvuuttani ja yritän rajoittaa kännykkään tarttumista.

Nekin pienet hetket voin vaikka rapsuttaa Koiraa, silittää kissoja tai

vain ihailla maisemia.

Taivaskalliolla

Kesäkuun lopulla vierailin Helsingissä Pojan perheen luona ja teimme iltapäiväretken lähiseudulle.

Poika ja minä tykkäämme molemmat sotahistoriasta ja kävimmekin samalla

Taivaskalliolla.  Kirjoitin silloin retkestämme blogissani.

Nyt sain aiheesta käsiini mielenkiintoisen kirjan.

Pauli Jokinen on Helsingin paikallishistoriaan ja kaupunkikulttuuriin erikoistunut tietokirjailija, toimittaja ja bloggaaja.  Nyt häneltä on ilmestynyt uusi kirja

Sunnuntaikävelyllä sotien ajan Helsingissä  (Minervakustannus, elokuu 2017).

Kirjassa on yli 50 tarinaa, kuvausta Suomen sotien ajoilta sijoittuen Helsinkiin

paikkoihin, joihin pääsee itsekin tutustumaan.

Kuvia on sekä kuva-arkistoista että nykyajalta.

Vanhimmat kohteet ovat Ruotsin ja Venäjän vallan ajoilta, vuoden 1918 sodasta ja

tietenkin toisen maailmansodan kohteita.

Mielenkiintoisia yksityiskohtia sekä mieleen palauttavia kuvauksia tapahtuneista.

Jos jotain pitää moittia, niin nykytilanteesta otetut valokuvat olisivat voineet olla selkeämpiä.

Kirjan lopussa on vielä eri reittivaihtoehtoja karttoineen ja tutustumispaikkoineen.

 Tätä kirjaa voi käyttää sekä tietokirjana, "kuvakirjana" että opaskirjana.

Lyhyet kuvaukset palauttavat ainakin itselleni mieleen Oolannin sodan, Viaporin,

Ompelijattaren, Helsingin pommitukset ja sankarihaudat.

 Kirja arvostelukappale

Sateisia päiviä

Meidän potilas.

Meidän Koira on aina ollut terve, eläinlääkärissäkin käynyt vain "pakollisissa" silmä- ja

lonkkakuvauksissa sekä rokotuksissa.

Nyt sitten anaalirauhanen on tulehtunut niin pahasti, että sai antibioottikuurin ja kipulääkettä.

Eläinlääkäri ihmetteli tutkiessaan, että rauhanen on ihan kivikova ja yleensä koirat

huutavat jo tässä vaiheessa tutkittaessa kovan kivun takia ja meidän Koira vain

odotti rauhallisena tutkimusta.  Liekö ymmärtänyt, että tutkimus auttaa parantumaan.

Nyt sitten viikon kuuri ja sitten kontrollikäynti.

 

Eilen pieni lintu tuli keittiön ikkunan taakse.

Oli siinä useamman minuutin eikä pelästynyt edes kuvaamistani.

Kukahan se oikein tuli minua tervehtimään?

Onneksi molemmat kissat olivat sisällä, muuten olisi saattanut tulla äkkilähtö.

Täällä on ollut sateisia päiviä.

Sade saa minutkin jotenkin entistä saamattomammaksi.

Ulkona ei voi oikein mitään puuhailla,

tai ei siis viitsi mennä kastumaan sinne.

Sisällä taas on vain tullut lueskeltua ja katsottua vanhoja tallenteita telkkarista.

Syksyn käsityökin on vielä hakusessa.  Viime talvena neuloin paljon villasukkia.

Nyt tekisi mieli tehdä jotain todella tarpeellista.

Toisaalta myös jotain uutta, kuitenkin niin, että neuletta/käsityötä olisi helppo tehdä

telkkariakin katsellessa eli ei liikaa keskittymistä vaativaa.

Pitänee käydä kirjastossa käsityölehtiä selailemassa ja lukea käsityöblogeja

inspiraation löytymiseksi.

Ruokalappuja

Ensinnäkin, pahoittelut näistä iltahämärissä otetuista kuvista,

mutta kun ompeluinnostus vihdoinkin iski, niin piti tarttua heti toimeen.

Olin leikannut nämä ruokalaput jo kauan, kauan sitten,

mutten vaan saanut niitä ommelluksi,

vaikka vain pienistä kanttauksista oli kiinni.

Vahakangas on Marimekon autokangasta ja kanttinauha sitä, mitä

laatikon kätköistä löytyi.

Kiinnityksen tähän ruokalappuun tein ompelemalla tarranauhasta palat.

Pikku Prinssi ei oikein tykkää ruokalapuista,

kiskoo niitä pois koko ajan, mutta ehkä jossain vaiheessa oppii pitämään niitä.

Toisen pienemmän tein loppupalasta ja se on kätevän kokoinen 

hoitolaukussa pidettäväksi ja "ulkona" ruokaillessa.

Tämä tuli testattuakin jo viime viikon loppupuolen Joensuun vierailullani.

Jospa saisin taas viriteltyä innostusta ompelemiseenkin,

kun syksyn sateiset päivät kohtapuoliin alkavat.

Parin päivän lomalla

Tein parin päivän reissun Tytön, Vävyn ja Pikku Prinssin luo viime viikon loppupuolella.

Minulle kaksi päivää mukavaa yhdessäoloa, shoppailua ja hyvää ruokaa,

Miehelle taas aikaa korjata rauhassa autoa.  

Kyllä tuosta vielä hyvä auto tulee minulle jossain vaiheessa.

Kävimme Tytön ja pikku Prinssin kanssa perjantain "turisteina" kaupungilla.

Söimme kreikkalaista ruokaa toriravintolassa, kahvit ja jälkiruuat Vesikioskilla.

En ollut koskaan aiemmin käynyt Vesikioskin pullavohvelilla ja nyt oli jo korkea aika

päästä sitä maistamaan.  Hyvää se olikin valitsemieni lisukkeiden kera.

Pikku Prinssi hurmasi Vesikioskin henkilökunnan täysin,

ihanalla yhden hampaan hymyllään ja valloittavine kutreineen.

Kävimme sekä uusissa että vanhoissa tutuissa liikkeissä.

Tämä kyltti löytyi pienen lastentarvikeliikkeen oven pielestä,

Lastenpuoti Onni-Ilonalla on myös verkkokauppa.

Toisessa, juuri avatussa Kaarto lastenvaateliikkeessä oli myös ihania tanskalaisia sisustusjuttuja.

En löytänyt liikkeeltä nettisivuja.  Ihastuimme tähän vauvakiikkuun liikkeessä.

Hintakaan ei muistaakseni ollut kovin paha.  Kivan näköinen myös  tyhjänä roikkuessaan.

Loppujen lopuksi teimme vähän ostoksia,

minä eläkeläisenä ja Tyttö vanhempainrahalla, ei liikoja ostella.

Kiva oli kuitenkin katsella ja kierrellä pitkästä aikaa.

Finlaysonin pop up myymälässä oli loppuunmyynti ja ostin sieltä ihanan koristetyynyn

päällisen.  Tätä Muumimamma tyynynpäällistä en olisikaan raaskinut normaalihintaan ostaa,

mutta -60 prosentilla kyllä ilahdutin itseäni.  Juuri sopiva meidän musta-valko-harmaaseen sisustukseen.

Kotona olen käynyt muutaman kerran jo mustikoita keräämässä.

Käyn pienen "jogurttisangon" kerrallaan, kun matka ei ole pitkä.

Kerään käsin, en ole oppinut poimurilla keräämään ja pidän

käsin poimimisesta.  Mustikoiden puhdistaminen vaan on ikävää hommaa ja 

siksi keräänkin vain pienen erän kerrallaan, puhdistan ja pakastan.

Ensimmäisen mustikkasatsin veinkin jo Kuopukselle smoothieita varten.

Kyllä se syksy jo tännekin alkaa tulla, vaikka marjasato onkin vasta kypsymässä.

Tänä iltana ajattelimme käydä metsävadelmia katsomassa, josko alkaisivat olla kypsiä

ja viime vuotinen paikka satoisa edelleenkin.

Hiukan siis ollaan edelleenkin eteläistä Suomea jäljessä täällä itärajalla,

vaikka puolukatkin jo aurinkoisella paikalla alkavat punertaa.

 

Vanhenemisen taito

Kun täytin 50 vuotta, niin ei minulla mitään viidenkympin kriisiä ollut.

Oli ihana perhe, hyvä parisuhde, kiva työpaikka ja aktiivinen olo.

Lapset osittain jo omillaan, silti nuorimmainen vielä kotona,

jottei kotikaan tuntunut tyhjältä.

 Monia vuosia työelämässä vielä jäljellä, niin etten edes vielä

haaveillut siitä, mitä tekisin eläkkeellä.

Kuusikymppisiini on nyt lähes puolitoista vuotta, mutta olen potenut jo

vanhenemisen tuskaa kauan.

Tilanteenikin on tientenkin muuttunut.

Minut sysättiin eläkeläisten joukkoon pari vuotta sitten

samoihin aikoihin muuttui myös kotipaikkakuntani..

En kuitenkaan tunne kuuluvani "eläkeläisiin", työyhteisön korvaajaa kuitenkin kaipaan..

"Vanhenemiskriisiini" vaikuttaa varmasti pitkälti myös äitini sairastuminen alzheimerin tautiin.

En myöskään ole täysin hyväksynyt eläkkeelle joutumistani,

vaikka ymmärränkin, että työkykyni ei ole riittävä työelämään.

Siirtyminen aktiivisesta työelämästä rauhalliseen kotona oloon ei ole sujunut ongelmitta.

Etsin paljon tietoa, jotta hyväksyisin tilanteen ja pitäisin tätä mahdollisuutena

eikä elämästä syrjäytymisenä.

Kun sain käsiini Marja Saarenheimon Vanhenemisen TAITO -kirjan

(Vastapaino 2017)

luin sen lähes "siltä seisomalta".

Ihan ensiksi minulle merkitsee paljon se, miltä kirja näyttää

ja miltä se tuntuu kädessä ja lukiessa.

Tämän kirjan kansi oli mielestäni kaunis.

Teksti oli tarpeeksi suurta, jotta sitä oli helppo lukea.

Tärkeintähän tietenkin on sisältö.

Huomaa kyllä, että Marja Saarenheimo työskentelee vanhusten kanssa

 ja on itsekin eläkeikää lähestyvä.  Ymmärrys ja tieto on elämän makuista.

"Jokaisella ihmisellä pitäisi olla oikeus vanheta omalla tavallaan.

Eläkkeellä ei ole pakko suorittaa vaan voi rauhoittua aloilleen."

Elämäniän pidetessä meillä on eläkkeellä/vanhanakin pitkä elämä edessä.

Sen voi jokainen elää täysillä omalla tavallaan.

Luin 296 sivua sisältävän kirjan nopeasti.

Tiedättehän tunteen, kun saa käteensä kirjan joka vie mukanaan.

Sitä ei malttaisi laskea kädestään ja pienissäkin raoissa lukee edes muutaman sivun.

Tämä kirja oli minulle sellainen.

Se kolahti ja upposi.

Tuli jotenkin huojentunut olo.

Vastapaino  kustantamona oli minulle ennestään tuntematon.

Kustantamo on perustettu vuonna 1981 Tampereella ja julkaisutoiminnan painopiste

on yhteiskuntatieteellisessä, humanistisessa ja filosofisessa tutkimus- ja tietokirjallisuudessa.

Yllätyin positiivisesti, että tietokirjakin voidaan tehdän näin kansantajuisesti,

helposti luettavaksi ja ymmärrettäväksi.

 

 

Arvostelukappale saatu Vastapaino kustantamolta

Energinen turkoosi - vuosi väriterapiaa

Vuosiväriterapiaa haaste on edennyt jo elokuulle.

Viime joulukuussa valitsin värejä etsien "ei niin tyypillisiä" värejä itselleni

ja samalla päätin, että työt voisi olla jotain muutakin kuin villasukkia.

Elokuun väriksi olin valinnut energisen turkoosin.

Turkoosi on mielestäni aika energinen, piristävä.

Ostin Lidl'stä kolmen kerän paketin askartelunauhaa.

Missään ei lukenut mitä materiaalia tämä on. Ei kuitenkaan paperia. 

Yhdessä kerässä on 30 m ja paketin hinta muistaakseni 1,49 euroa.

Kesällä on virkkaaminen menee neulomisen edelle, joten päätinpä sitten virkata 

yhdestä kerästä tuollaisen "purkin".

Pysyy hyvin pystyssä ja juuri sopivan kokoinen moneen tarkoitukseen.

Paluu arkeen

Lomat loppu tältä kesältä ja paluu arkeen kahden kuukauden lomarumban jälkeen.

Nyt on sekä jälkikasvun että Miehen lomat kesän osalta ohitse.

Tämä päivä on mennyt sekä itsellä että kissoilla ja Koiralla levätessä.

Itse olin eilen niin väsynyt että kävin nukkumaan jo puoli yhdeksältä illalla.

Ja nukuin muutamia "kissa ulos, kissa sisään" sekä vessassa käyntiä lukuunottamatta

kaksitoista tuntia.

Olisikohan univelat nyt kuitattu?

Viime perjantaina kävimme vielä Iskelmä Kesä festareilla,

ei tämän ikäisenä ja tämän kuntoisena jaksaisi enää valvoa niin pitkään.

Vaille yksi päästiin kotiin päin ajelemaan ja oltiin kotona sitten lähempän puolta kolmea.

Kun koko illan oli ollut ihmispaljoudessa ja nähnyt ja kokenut paljon,

niin eihän sitä heti osannut rauhoittua nukkumaankaan.

Pikku Prinssikin kävi vierailulla.

Kyllä sitä saa aina ihmetellä, miten nopeasti lapset kehittyvät.

Prinssi on jo kova leikkimään, ryömimään ja  istumaan sekä kurkottamaan ylös.

Viime viikolla kävimme Pikku Prinssin kanssa isomummolassa ja

isomummo ja isopappakin saivat ihastella suvun uusinta tulokasta.

Seuraava onkin tulossa jo marraskuussa sisarentyttärelleni.

Luonto näyttää jo kovin syksyiseltä.  Koivun keltaisia lehtiä on jo pudonnut maahan

ja tatteja nousee.

 Aiemmin kesällä ihmettelimme Miehen kanssa miten paljon valkoisia kukkia

kukkii metsässä, nyt kanervat kukkivat valtoimenaan todella kirkkaan värisinä.

Niin se kesä vaan hurahti ohi jälleen kerran.

Risteilyllä

Meiltä kun lähtee risteilylle, niin se ei ihan suunnittelematta käykään

eikä ihan lyhyessä ajassa tapahdu. Ensin pitää miettiä Koiran ja kissojen hoito

ja sitten kotimiehelle varata ruuat ja muut.  Matka satamaankin on pitkä,

lähtee sitten omalla kuljetuksella tai yhteiskuljetukseen.

Olemme käyneet noin kahden vuoden välein paikallisten "automiesten" porukan 

kanssa Tallinnassa. Tällä kertaa mukaan lähti vain 15 meikäläistä ja siten oma bussi olisi

tullut liian kalliiksi.  Siispä bussi kierteli sitten pitemmän reitin mukaan poimimassa lähtijöitä.

Perjantaina aamulla lähdimme kotoa ja aamukuudelta, satamassa olimme iltapäivällä

vaille viisi. Valmiiksi jo väsyneinä lähtemään laivalle.

Mutta eipä se tahtia haitannut ainakaan porukkamme vanhemmilta.

Iltabuffetin jälkeen me olimme jo aivan väsyksissä, mutta muu porukka oli

tanssinut puolille öin saakka.

Aamulla silti kaikki olivat hyvissä ajoin yhteiskuljetusta odottamassa sataman edessä kahdeksalta.

Meidän porukalla on luottokuski Tallinnan päässä ja hän kuljettaa meitä aina 

uusissa kohteissa.  Tällä kertaa kävimme Tallinnan ulkopuolella reilun 30 km päässä ajelemassa.

Kaunis, vanha kartanoalue oli todella näkemisen arvoinen.

Matkalla sinne näimme myös Neuvostoliiton aikana muodostuneita  kesämökkialueita,

joita edelleen käytetään ahkerasti kasvattamalla perheelle vihanneksia.

Monia mökkejä, pikku taloja, oli paljon jo kunnostettukin.

Tykkään historiasta ja noin 50-vuotiaan kuskimme kertomukset ovat todella mielenkiintoisia

tavallisen virolaisen näkemyksiä ja kokemuksia. 

Hotellimme oli tuttu satama-alueen hotelli, siisti ja rauhallinen.

Saimme kivan kulmahuoneen.

Kolmen tunnin kiertoajelumme jälkeen kävimme majoittautumassa ja

lähdimme etsimään ruokapaikkaa ja katselemaan satama-alueen ostosmahdollisuuksia.

Sadamarket on  entisenlaisensa, hinnat vaan tuntui olevan nousseet.

Emme tarvinneet vaatteita, joten suuntasimme Kochi Ait panimoravintolaan syömään.

Minäkin uskalsin yhden tumman oluen ottaa, vakka lääkkeiden takia nykyisin en käytä

alkoholia lähes ollenkaan.

Ruoka oli hyvää ja suht' edullistakin.

Kahville kävelimme, osin juoksimme sateesta johtuen, Sadama Turg eli Sataman Tori

ruoka- ja käsityötorin kulmauksessa olevaan kahvilaan.

Kahvit leivonnaisten kanssa maksoi yli kympin eli ei mitenkään erityisen edullista 

ainakaan näin Tallinnan satama-alueella, jossa hinnat lienevät kalliimmat.

Saatiinhan me jotain ostettuakin, lääkkeitä ja karkkeja molemmille.

Pikku Prinssille ja Prinsessalle ostinkin tuliaiset laivalta.

Tallinnan matkamme koostui siis yhdestä yöstä laivassa ja yhdestä hotellilla.

Paluumatkalla laivamatka kesti kolme tuntia, juuri sopivasti vähän herkutella

ja tehdä ostoksia.

Bussimatka kestikin sitten taas noin 11 tuntia ja sitten vielä omalla autolla puolituntia kotiin.

Ei siis ihme, ettei täältä saakka viitsi kovin usein minnekään risteilylle

lähteä, kun saa vuorokauden enemmän matkustaa kuin lähempänä asuvat.

Ja me sentäs asumme noin puolivälissä tätä Suomi-neitoa.

Onhan sitä tietenkin kiva välillä päästä vähän muuallekin kuin tähän lähiseudulle,

mutta jälleen kerran päätin, etten Miehen kanssa lähde silloin, jos jotain

urheilutapahtumaa on menossa.  Nytkin vietimme illat

hytissämme/huoneessamme,  Mies urheilua seuraten,  minä taas yritin jotenkin 

kuluttaa aikaani, kun en arvannut lomamatkalle neulettakaan ottaa mukaan.

Itse olisin mielelläni istunut vaikkapa jossain laivan lukuisista paikoista musiikkia kuunnellen ja ihmisiä seuraten.  Sekin jo olisi vaihtelua, kun täällä saattaa mennä viikko, 

etten muita ihmisiä kuin Miestä näen.

Tallinnassakin olisi voinut vaikka käydä iltakävelyllä katselemassa, mitä uutta

sinne on parin vuoden sisällä rakennettu tai korjattu.

Yksin en halunnut lähteä liikkelle tai tuppaantua ryhmämme muiden pariskuntien joukkoon.

Vaikka itsellänikin jalat kipeytyvät helposti, niin silti sitä haluaisi nähdä ja kokea

matkan aikana mahdollisimman paljon ja levätä sitten ja parannella itseään kotiin päästyä

muistellen kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa.

 Kotona  meitä odotti iloinen Koira ja kävivät kissatkin mielellään puskemassa

ja tervehtimässä.  Ikävä puolin ja toisin.

Kiitos Kuopukselle, kun mahdollisti matkalle pääsyn.